VETOOMUS: Levähdyspenkkejä senioreille

VETOOMUS: Levähdyspenkkejä senioreille

Vanhustyön keskusliitto – Centralförbundet för de gamlas väl ry, Liikenneturva, Ikäinstituutti, Invalidiliitto ja Helsingin liikenneturvallisuusyhdistys vetoavat päivittäistavarakauppaan, että se kehittäisi toimintaansa ikääntyneiden ihmisten turvallisen asioinnin edistämiseksi. Suomessa 65 vuotta täyttäneitä on jo viidennes väestöstä ja määrä kasvaa. Vanhuuseläkkeellä olevat henkilöt ovat kuluttajina ja kaupan asiakkaina kasvava ryhmä ja heidän tulee päästä kauppaan esteettä läpi vuoden.

Talvella asioinnin esteenä on usein liukkauden lisäksi penkkien tai tuolien puuttuminen kaupoista ulko-ovien läheisyydestä. Iäkkäämpi tai huonokuntoinen ihminen ei saa liukuesteitä kengistä pois tai takaisin jalkaan, mikäli ei pääse istumaan. Istuimia tarvitaan myös silloin, kun odotetaan kyytiä, kaveria tai muuten vain on tarve hengähtää.

Penkkien lisääminen kauppoihin on helppo ja halpa keino edistää iäkkäiden arkiliikuntaa ja itsenäistä asiointia. Varmuus siitä, että pääsee levähtämään kauppareissulla, rohkaisee liikkeelle. Säännöllinen kävely kauppaan tukee iäkkään liikkumiskyvyn säilymistä ja osallisuutta.

Isoissa kauppakeskuksissa penkkeihin voisi lisäksi tehdä merkinnän ”seniorien levähdyspysäkki”, jotta penkeistä ei muodostuisi markettien aulassa aikaansa viettävien kokoontumispaikkaa.

TIESITKÖ:

  • Liukastumiset ovat suuri ongelma maassamme
  • Joka talvi kolmasosa suomalaisista kaatuu, ja vuositasolla kustannukset vakuutuskorvauksineen nousevat noin 600 miljoonaan euroon
  • Liukastumisia torjutaan tehokkaasti hiekoituksen lisäksi kenkien liukuesteillä. Suurimmassa osassa liukuesteistä on nastoja, jotka muuttuvat vaarallisen liukkaiksi kauppojen kivilattioilla.
  • Iäkkään liikkumis- ja kävelykyky säilyy parhaiten arkiliikuntaa lisäämällä.

Vetoomus on toimitettu 9.2.2015 Kesko Oyj:n pääjohtaja Mikko Helanderille, Lidl Suomi Ky:n toimitusjohtaja Lauri Sipposelle, Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luodolle, SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilälle sekä Suomen Lähikauppa Oy:n toimitusjohtaja Ralf Holmlundille.

Vetoomuksen ovat allekirjoittaneet:

Toiminnanjohtaja Satu Helin Vanhustyön keskusliitto – Centralförbundet för de gamlas väl ry:stä, koulutuspäällikkö Antero Lammi, Liikenneturvasta, viestintäjohtaja Sinikka Rantala Invalidiliitosta, johtaja Päivi Topo Ikäinstituutista sekä vs. toiminnanjohtaja Satu Lehtinen Helsingin liikenneturvallisuusyhdistyksestä.

Pe 11.10 AP tavoitat meidät puhelimitse / sähköpostilla

Pe 11.10 suljemme klo 15