Joka toinen polkee pimeällä valoitta

Liikenneturvan seurantojen mukaan joka toiselta suomalaiselta puuttuu pyöräillessä lain vaatima valo pimeän aikaan. Paitsi että kunnollinen valo auttaa polkiessa näkemään, helpottaa se myös muita tiellä liikkujia havaitsemaan pyöräilevän.

Hämärän tai pimeän aikaan sekä sadesään tai muun näkyvyyttä haittaavan kelin vallitessa on pyörän ja pyöräilijän näkyvyys tärkeä turvallisuustekijä. Pimeällä pyöräillessä on ajon aikana oltava eteenpäin vaaleaa valoa näyttävä valaisin. Valoja edellytetään myös silloin, kun näkyvyys on huono.

Silti vain joka toinen pyöräilee valoin.

”Katuvalojen loisteessa voi ajatella, että näkyvyys on riittävä. Vaikka itse vielä näkisi minne polkea, se ei tarkoita, että muut liikkujat havaitsisivat pimeän pyöräilijän ajoissa. Valotonta pyöräilijää ja heijastimetonta kävelijää voi olla vaikea havaita valojen ja varjojen kätköistä”, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Leena Piippa toteaa.

”Syyt valon uupumiseen voivat olla niinkin tavanomaisia kuin unohdus, kiire tai silkka ajattelemattomuus. Syksyn edetessä illat pimenevät yhä aikaisemmin ja kasvavaan hämärään kannattaa varautua ottamalla pyöränvalo aina mukaan, vaikka liikkeelle lähtisikin vielä valoisalla. Erityisen vastuullisessa asemassa ovat vanhemmat, joiden kuuluu tarkistaa, että lapsilla on pyörässä valot ja heijastimet kunnossa ja että niitä myös käytetään”, Piippa painottaa.

Valon käytön lisäksi pimeällä pyöräilevän on hyvä suhteuttaa ajonopeus näkyvyysolojen mukaiseksi. Näin havaintojen tekoon jää enemmän aikaa ja pyörän saa pysäytettyä nopeammin ja hallitummin tarvittaessa.

Tarkista pyörän heijastimet ja valot säännöllisesti

Pyörässä tulee olla myös etu- ja takaheijastin sekä sivuheijastimet. Etuheijastimen tulee olla valkoinen ja sivuheijastimien valkoisia tai ruskeankeltaisia. Sivuheijastimet tulee olla polkupyörän sekä etu- että takaosassa kummallakin sivulla. Sivuheijastimina hyväksytään myös heijastavat renkaat. Pyörän takana on loistettava vähintään punainen kissansilmäheijastin, mutta punainen takavalo parantaa pyörän havaittavuutta, jos polkee paljon pimeässä vaikkapa maanteillä.

”Valoja katsastaessa kannattaa tarkistaa valaisimen suunta, ettei valo vahingossa osoita suoraan vaikkapa vastaantulevan pyöräilijän silmiin tai häikäise kävellen tai autolla liikkuvia. Kun ajovalo on asetettu tasaiselle vilkkumoodin sijasta, ei se häiritse muita tiellä liikkuvia ja myös pyöräilevä näkee tien paremmin”, Piippa muistuttaa.

Pimeällä näkyvyyttä edistää lisäksi pyöräilijän heijastin, heijastavat vaatteet tai heijastinliivi. Pinna- ja poljinheijastimet lisäävät näkyvyyttä ja jos kulkuneuvona on laatikkopyörä, voi myös vaunuun kiinnittää heijastinnauhaa.

Muistilista pimeän kelin polkijoille:

  • Käytä ajovaloa pyöräillessäsi hämärällä ja pimeässä – näet itse minne menet ja autat muita liikkujia havaitsemaan sinut ajoissa.
  • Tutustu valovaihtoehtoihin ja satsaa hyvälaatuiseen.
  • Kun hankit uuden polkupyörän, osta samalla valot.
  • Aseta nopeutesi tilanteen ja näkyvyyden mukaan –  hidastamalla tahtia jää tarpeellisten havaintojen tekoon enemmän aikaa.