Koululaiset kampanjoivat suojatieturvallisuudesta Käpylässä

TIEDOTE 30.3.2015

Koululaiset kampanjoivat suojatieturvallisuudesta Käpylässä

Suojateiden turvallisuus on aiheena, kun Käpylässä kampanjoidaan tiistaina 31.3. Käpylän peruskoulun neljäsluokkalaiset ovat askarrelleet erilaisia kylttejä, ja he sekä muut paikalliset toimijat levittäytyvät Mäkelänkadulle Turjantien ja Koskelantien välille (keskustaan päin ajava liikenne) aamuruuhkan aikaan kello 8.15—9.

Vuonna 2014 Helsingin liikenneturvallisuudessa tapahtui myönteistä kehitystä. Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan jalankulkijoita loukkaantui 58, kun vuonna 2013 vastaava luku oli 76. Liikenteessä menehtyneiden joukossa oli kaksi jalankulkijaa (neljä vuonna 2013). Kampanjaan osallistuvat tahot toivovat myönteisen kehityksen jatkuvan kohti nollavisiota. Nollavisio tähtää siihen, että kenenkään ei tarvitse loukkaantua tai kuolla liikenteessä.

Kampanjan takana ovat Käpylän peruskoulu, Helsingin liikenneturvallisuusyhdistys, Suomen Tiepalvelumiehet STM ja Lions Club Helsinki-Käpylä. Paikalla päivystää myös Helsingin poliisi.

To 28.3 suljemme klo 15

Tsto on kiinni 29.3 - 1.4