Onko sinulla päätä käyttää?

Liikenneturva seuraa tienkäyttäjien liikennekäyttäytymistä vuosittain valtakunnallisesti.

Liikenneturva seuraa tienkäyttäjien liikennekäyttäytymistä vuosittain valtakunnallisesti. Vuonna 2015 pyöräilykypärää käytti 43 % pyöräilevistä.

Hieman yli 40 prosenttia suomalaisista käyttää pyöräilykypärää pyöräillessään. Useimmin kypärä on päässä Etelä-Suomessa. Liikenneturvan kannustaa kevään pyöräilykypäräkampanjalla Päätä käyttää turvalliseen pyöräilyyn.

Pyöräily on paitsi hyvää liikuntaa myös kulkutapana edullinen ja ympäristöystävällinen. Liikenneturvan seurantojen mukaan 43 prosenttia pyöräilevistä käytti kypärää vuonna 2015. Pyöräilykypärästä onkin tullut osa monen aktiivisesti pyöräilevän perusvarustusta.

”Etenkin paljon pyöräilevät kuten työmatkapyöräilijät käyttävät kypärää säännöllisesti. Uudellamaalla lähes 70 prosenttia pyöräilevistä muistaa kypärän. Kun hankkii kypärän, joka sopii ja jonka malli miellyttää silmää, tulee sitä myös helpommin käytettyä”, Liikenneturvan suunnittelija Lena von Knorring vinkkaa.

Kypärästä on hyötyä, kun sitä käytetään

Sopivan kokoinen kypärä suojaa parhaiten.

Liikenneturva kampanjoi keväällä pyöräilykypärän käytön puolesta. Päätä käyttää -kampanja esittelee erilaisia malleja ja korostaa, että sopivan kokoinen ja päähän hyvin istuva kypärä suojaa parhaiten.

”Mielikuva kuumasta ja rumasta potasta elää vahvana, vaikka nykyään kypärävalikoimasta löytyy mitä mielikuvituksellisempia yksilöitä. Myös kypärän alle litistyvä tukka voi olla monelle syy jättää kypärä kotiin, vaikka periaatteessa kypärän käyttöä kannattaakin”, von Knorring pohtii.

Liikenneturvan kampanjassa annetaan myös pieniä vinkkejä kypärän alle sopiviin kampauksiin. Lyhyillä videoilla stylisti Satu Arvo esittelee muutaman helpon niksin kypärätukan kanssa tuskaileville.

Kypärää hankkiessa tärkeää on varmistaa sopivuus omaan päähän. Kypärässä on oltava myös CE-merkintä. Kypärän tulee peittää myös otsa ja hihnan tulee olla riittävän napakasti kiinni.

Lisätietoa:
suunnittelija Lena von Knorring, Liikenneturva, 020 7282 347

To 28.3 suljemme klo 15

Tsto on kiinni 29.3 - 1.4