Poliisi tiedottaa: Poliisi pyrkii parantamaan liikenneturvallisuutta: Rikesakko 7 km/h ylinopeudesta

Poliisi puuttuu lokakuun alusta aiempaa herkemmin ylinopeuksiin. Uusi valtakunnallinen linjaus ohjeistaa antamaan rikesakon 7 km/h ylinopeudesta.

– Poliisin tavoitteena on vaikuttaa ajokäyttäytymiseen, jotta keskinopeudet laskevat, onnettomuudet vähenevät ja niiden seuraukset lievenevät, poliisiylitarkastaja Samppa Holopainen sanoo.

– Poliisin valvonta vaikuttaa tutkitusti ajokäyttäytymisen. Tienkäyttäjät pyrkivät noudattamaan säännöksiä sen mukaan miten he olettavat viranomaisten niihin puuttuvan.

– Prosentin muutos keskinopeudessa muuttaa loukkaantuneiden määrää kahdella prosentilla ja kuolleiden määrää neljällä prosentilla.

Valvontaa erityisesti riskipaikkoihin

Valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaan kuolleiden ja loukkaantuneiden määrä liikenteessä pyritään puolittamaan vuoteen 2020 mennessä. Tavoitteesta ollaan edelleen varsin kaukana.

Holopaisen mukaan puuttumiskynnys ylinopeuksiin on jatkossa eurooppalaista keskitasoa.

– Sekä matalampia että korkeampia kynnyksiä löytyy. Esimerkiksi Ruotsissa rajana on 6 km/h.

Puuttumiskynnyksen ohella ohjeessa kehotetaan suuntamaan valvontaa ensisijaisesti riskipaikkoihin kuten päiväkotien ja koulujen läheisyyteen sekä paikkoihin, joissa liikenneonnettomuuksia on tapahtunut.

Koetun kiinnijäämisriskin säilyttämisen vuoksi nopeusvalvontaa suoritetaan myös muilla tie- ja katuosuuksilla.

Pe 11.10 AP tavoitat meidät puhelimitse / sähköpostilla

Pe 11.10 suljemme klo 15