Poliisi tiedottaa: Suojatiet ja matkapuhelinten käyttö poliisin tehotarkkailussa ensi viikolla

Poliisi valvoo ensi viikolla (12 – 18.12.2016) tehostetusti suojateihin sekä tarkkaamattomuuteen liittyviä asioita. Myös turvavyön käyttöä sekä rattijuopumuksia valvotaan.

Poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta muistuttaa, että pimeään vuodenaikaan on tärkeää, että ihmiset näkyvät ja kuljettajat keskittyvät liikenteeseen liittyviin asioihin.

– Viimeisimmän seurantatutkimuksen mukaan heijastinta käyttää vain hiukan yli puolet jalankulkijoista. Vuonna 2014 tapahtuneista hämärällä ja pimeällä kuolleista 16 henkilöstä vain yksi käytti heijastinta, Ihalainen sanoo.

Suomessa vuonna 2014 liikenneonnettomuuksissa kuolleista, jotka eivät käyttäneet turvavyötä, olisi vyön käyttö pelastanut arviolta 24 prosenttia eli 16 henkilöä (Liikennevakuutuskeskuksen vuosiraportti 2014).

Liikenneturvan tekemän tutkimuksen mukaan vuonna 2015 turvavöitä käytti henkilöauton etuistuimella taajamissa 93 prosenttia ja taajaman ulkopuolella 96 prosenttia kuljettajista/matkustajista.
Ihalainen korostaa, että turvavyön käyttäminen sekä suojatietä koskevien säännösten parempi kunnioittaminen lisäisi merkittävästi meidän kaikkien turvallisuutta liikenteessä.

Lisätietoja:

poliisitarkastaja Heikki Ihalainen, p. 0295 481756

To 28.3 suljemme klo 15

Tsto on kiinni 29.3 - 1.4