Palaute johti parannuksiin risteyksen valo-ohjauksessa

Yhdistyksemme sai 29.11.2017 seuraavanlaisen yhteydenoton:

Voisitteko mitenkään viedä asiaa eteenpäin. Olen useaan otteeseen lähestynyt kaupunkia, eikä mitään tapahdu. Asun Aleksiskivenkadun ja Sturenkadun kulmilla. Siinä olevassa risteyksessä on jalankulkijoille tarkoitetut valot aivan liian lyhyet. Olen liikuntarajoitteinen, enkä ehdi edes puoleenväliin kun valot vaihtuvat jo autoilioille. Katu on leveä, eikä siinä ole väliseisakkia. Näin syksyllä, sateessa autoilijoidenkin on vaikea erottaa jalankulkijaa keskellä tietä. En ole ainoa. Moni tervejalkainenkin sanoo, että joutuu juoksemaan, että ehtii kadun yli. Voisitteko kaikkien turvallisuuden nimissä vaatia, että jalankulkijoiden vihreiden valojen aikaa pidennetään. Täytyykö ensin jonkun jäädä auton alle ja kuolla ennenkuin mietitään syyllisiä. Tehkää jotain!

Liikenneinsinööri Pekka Tukiainen Helsingin kaupungilta vastasi 2.2.2018:

Kiitos palautteestasi koskien Sturenkadun / Aleksis Kiven kadun risteystä. Risteys on liikenteellinen pullonkaularisteys Sturenkadun katuosuudella ja liikenne ruuhkautuu jo nyt etenkin iltaruuhkan aikana. Suojatien vihreän ajan pidentäminen hankaloittaa tilannetta entisestään. Ymmärrämme kuitenkin ongelmasi ja teimme risteykseen pieniä parannustoimenpiteitä, joiden pitäisi helpottaa tilannetta.

Pidensimme Sturenkadun ylittävän pohjoisen (/itäisen) suojatien vihreää vähimmäisaikaa muutamalla sekunnilla.

Lisäksi teimme muutoksen, että raitiovaunun saapuessa Aleksis Kiven kadulta toteutuu Sturenkadun ylittävän suojatien vihreä aika nyt entistä pidempänä. Toiminto on tehty siten. että raitiovaunujen saama vihreä aika pidentää myös samaan aikaan vihreänä olevan Sturenkadun suojatien vihreää aikaa. Tämä johtaa siihen, että molempien Sturenkadun ylittävien jalankulkuylitysten vihreä aika vaihtelee nyt hieman riippuen raitiovaunuliikenteestä.

To 18.4 suljemme klo 15

Pe 19.4 tsto on kiinni