Pysäköinninvalvonta vastaa: suojatiesäännös ja virhemaksu

Helsingin liikenneturvallisuusyhdistys sai viestin Viiskulmasta:

Tervehdys!
Olen autoilija, pyöräilijä ja jalankulkija Viiskulmasta. Etelä-Helsingissä on hälyttävästi yleistynyt pysäköinti alle 5 m päähän suojateistä. Tätä esiintyy erityisesti iltaisin, kun parkkipaikoista on pulaa ja valvontaa on vähemmän.
EHDOTUS: 
pysäköintivirhemaksu on aina kaksinkertainen, jos autoilija pysäköi autonsa alle 5 m päähän suojatiestä.

Välitimme ehdotuksen pysäköinninvalvontaan. Kunnallinen pysäköinninvalvoja Kaija Kossila vastasi, että Helsingin kaupungin pysäköintipolitiikassa edistetään virhemaksun määräytymistä moitittavuuden perusteella.

Piittaamattomuus suojatiesäännöksien noudattamisessa on valitettavan yleistä. Tänäkin vuonna on annettu jo 3000 virhemaksua tällä perusteella.

Virhemaksun suuruuden määräytyminen teon moitittavuuden perusteella on ollut silloin tällöin esillä.

Muutettaessa pysäköintivirhemaksusta annettua lakia 2005 Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta katsoi, että haitan luonteen määrittely ja arviointi monimutkaistaisi järjestelmää ja tekisi siitä vaikeasti sovellettavan. Valiokunta katsoi, että järjestelmän tulee säilyä kaavamaisena eikä pysäköinninvalvonnalle tule siirtää haitallisuuden arviointia, vaan tämän arvioimisen tulee jäädä poliisiviranomaiselle.

Valmisteltaessa nyt voimassa olevaan lakia pysäköinninvalvonnasta motittavuuden perusteella määräytyvä virhemaksun suuruus ei myöskään saanut kannatusta.

Helsingin kaupungin pysäköintipolitiikassa asian eteenpäin vieminen on kuitenkin otettu yhdeksi hankkeeksi ja asiaa tullaankin varmasti kaupungin taholta edistämään.

Mitä valvontaan tulee, voidaan todeta, että pysäköinninvalvonta valvoo myös iltaisin ja viikonloppuisin ja myös poliisi valvoo pysäköintiä. Poliisi antaa pysäköintivirhemaksuja hyvin usein myöhään illalla ja yöllä. Pysäköinninvalvonta myös puuttuu näihin virheisiin varhain aamulla, ennen kuin ajoneuvo on poistunut virheestä.

Ystävällisin terveisin
Kaija Kossila
kunnallinen pysäköinninvalvoja

Kuva: By Roopeank – Oma teos, CC BY-SA 4.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=49602785

Palaute johti parannuksiin risteyksen valo-ohjauksessa

Yhdistyksemme sai 29.11.2017 seuraavanlaisen yhteydenoton:

Voisitteko mitenkään viedä asiaa eteenpäin. Olen useaan otteeseen lähestynyt kaupunkia, eikä mitään tapahdu. Asun Aleksiskivenkadun ja Sturenkadun kulmilla. Siinä olevassa risteyksessä on jalankulkijoille tarkoitetut valot aivan liian lyhyet. Olen liikuntarajoitteinen, enkä ehdi edes puoleenväliin kun valot vaihtuvat jo autoilioille. Katu on leveä, eikä siinä ole väliseisakkia. Näin syksyllä, sateessa autoilijoidenkin on vaikea erottaa jalankulkijaa keskellä tietä. En ole ainoa. Moni tervejalkainenkin sanoo, että joutuu juoksemaan, että ehtii kadun yli. Voisitteko kaikkien turvallisuuden nimissä vaatia, että jalankulkijoiden vihreiden valojen aikaa pidennetään. Täytyykö ensin jonkun jäädä auton alle ja kuolla ennenkuin mietitään syyllisiä. Tehkää jotain!

Liikenneinsinööri Pekka Tukiainen Helsingin kaupungilta vastasi 2.2.2018:

Kiitos palautteestasi koskien Sturenkadun / Aleksis Kiven kadun risteystä. Risteys on liikenteellinen pullonkaularisteys Sturenkadun katuosuudella ja liikenne ruuhkautuu jo nyt etenkin iltaruuhkan aikana. Suojatien vihreän ajan pidentäminen hankaloittaa tilannetta entisestään. Ymmärrämme kuitenkin ongelmasi ja teimme risteykseen pieniä parannustoimenpiteitä, joiden pitäisi helpottaa tilannetta.

Pidensimme Sturenkadun ylittävän pohjoisen (/itäisen) suojatien vihreää vähimmäisaikaa muutamalla sekunnilla.

Lisäksi teimme muutoksen, että raitiovaunun saapuessa Aleksis Kiven kadulta toteutuu Sturenkadun ylittävän suojatien vihreä aika nyt entistä pidempänä. Toiminto on tehty siten. että raitiovaunujen saama vihreä aika pidentää myös samaan aikaan vihreänä olevan Sturenkadun suojatien vihreää aikaa. Tämä johtaa siihen, että molempien Sturenkadun ylittävien jalankulkuylitysten vihreä aika vaihtelee nyt hieman riippuen raitiovaunuliikenteestä.

Liikennesuunnittelupäällikön terveiset

Helsingin liikenneturvallisuusyhdistys on syksyn aikana tehnyt vetoomuksen Gotlanninkadun liikennejärjestelyistä yhdessä näkövammaisten kanssa. Lisäksi olemme myöntäneet Turvallinen stadilainen -palkinnon Tehtaankadun ala-asteen vanhempainyhdistykselle

Helsingin kaupungin liikennesuunnittelupäällikkö Reetta Putkonen, joka on myös yhdistyksemme varapuheenjohtaja, lähettää aiheisiin liittyen terveiset.

Gotlanninkadulle on suunniteltu äänimajakka, jonka tarkoituksena on ohjata näkövammaisia oikeaan suuntaan Gotlanninkadun suojatien ylityksessä. Tällaista siis kokeillaan ja kaikki käyttäjäpalautteet ovat tervetulleita, kun äänimajakka saadaan sinne rakennettua. Olemme ennakkoon testanneet paikan päällä näkövammaisten kanssa äänivaihtoehtoja. Tapaamisessa sovitun perusteella on tehty muutamia äänitiedostoja ja lähetetty vielä heille kuunneltavaksi. Lopullisia ääniä ei ole vielä valittu. Urakoitsija aloittaa rakennustyöt äänimajakoiden osalta tällä viikolla.

Eastonin avauduttua selvitimme kauppakeskuksen huoltoliikenteen reitit ja niiden vaikutukset Iiriksen lähiympäristöön. Autoliikenne saapuu Eastoniin suurimmaksi osaksi Kehä I:n ja Meripellontien suunnasta kuten tähänkin asti. Gotlanninkatu palvelee vähäisiltä osin saapumista Citymarketiin lännestä keskustan suunnasta. Liikennemäärät tulevat olemaan Gotlanninkadulla noin 5000-7000 ajon/vrk luokkaa. Saman verran on autoliikennettä esim. Itäkadulla. Kuorma-autojen ja huoltoliikennettä suorittavien autojen määrä on Itäkadun länsipäässä noin 100 ajon/vrk. Autoliikenteen kehittymistä seurataan jatkossa.

Olen tyytyväinen, että Tehtaankadun ala-asteen vanhempainyhdistys saa ansiosta huomiota hyvin tehdystä työstä liikenneturvallisuuden puolesta. Liikenneturvallisuus on suunnittelun, valistuksen ja valvonnan tiivistä yhteistyötä. Kaikkia näitä tarvitaan ja ovat siten arvokkaita. Palkinto menee siis hyvään kohteeseen. Aina ei välttämättä olla oltu samaa mieltä ratkaisuista, joita teemme katujärjestelyiden osalta. Valmistelussa otamme huomioon hyvin laaja-alaisesti toimenpiteiden vaikutukset ja siten voi olla, ettei aina kaikkien yksityiskohtien osalta mene yksiin näkemyksemme, miten katua pitäisi kehittää. Mutta se ei tarkoita, ettenkö arvostaisi vanhempainyhdistyksen tärkeää ja hyvää työtä. Myös minulta siis kiitokset heille aktiivisuudesta.

Reetta Putkonen
liikennesuunnittelupäällikkö, Helsingin kaupunki

Motoristi, näin valitset ja kiinnität kypärän

Helsingin liikenneturvallisuusyhdistys on toteuttanut ohjeet mopo- ja moottoripyöräkypärän hankintaan ja kiinnittämiseen.

Motoristin tärkein varuste on kypärä. Tavallinen virhe on hankkia liian iso kypärä tai kiinnittää se liian löysästi, jolloin kypärä lentää päästä onnettomuustilanteessa.

Katso vinkit kypärän valintaan ja kiinnittämiseen!

#testaavamma-haaste Kampissa 9.4.

Näkövammaiset, invalidit ja liikenneturvallisuusväki järjestävät haastetempauksen Kampissa torstaina 9.4. kello 14−17. Mauno Koiviston aukiolla pääsee testaamaan, millaista on olla vammainen liikenteessä. Miten sujuu liikkuminen näkemättä tai pyörätuolissa?

Tempauksessa voi kokeilla sokkorataa, pyörätuolia sekä opaskoiran kanssa kulkemista. Kokemus kehotetaan jakamaan sosiaalisessa mediassa tunnisteella #testaavamma.

#testaavamma-haaste on toimitettu Helsingin ja Uudenmaan vaalipiirien kaikille eduskuntavaaliehdokkaille ja siihen saa osallistua kuka tahansa. Haasteen toteuttavat yhteistyössä Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset, Näkyillään!-projekti, Opaskoirayhdistys, Helsingin Invalidien Yhdistys ja Helsingin liikenneturvallisuusyhdistys.

Reaktori Messukeskuksessa 18.-20.2.

Nuorten hiihtolomatapahtuma Reaktori järjestetään Messukeskuksessa 18.-20.2.2015. Olemme mukana Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen liikennetoiminnan kanssa. Tule paikalle ja anna itsesi loistaa!

Oletko #loistotyyppi?

Kuvaa itsesi ja/tai kaverisi niin, että #loistotyyppi-seinä näkyy taustalla ja jaa kuva Instagramissa hashtagilla #loistotyyppi. Huom! Käytä salamaa, että tausta loistaa kilpaa kanssasi! Kaikkien kuvan jakaneiden loistotyyppien kesken arvotaan upeita design-heijastimia (heijastinkauppa.fi)!

Loistopaja

Ideoi ja inspiroidu heijastavista materiaaleista. Ohjattu paja auki jokaisena päivänä klo 13-20.

Reaktorin nettisivut

VETOOMUS: Levähdyspenkkejä senioreille

VETOOMUS: Levähdyspenkkejä senioreille

Vanhustyön keskusliitto – Centralförbundet för de gamlas väl ry, Liikenneturva, Ikäinstituutti, Invalidiliitto ja Helsingin liikenneturvallisuusyhdistys vetoavat päivittäistavarakauppaan, että se kehittäisi toimintaansa ikääntyneiden ihmisten turvallisen asioinnin edistämiseksi. Suomessa 65 vuotta täyttäneitä on jo viidennes väestöstä ja määrä kasvaa. Vanhuuseläkkeellä olevat henkilöt ovat kuluttajina ja kaupan asiakkaina kasvava ryhmä ja heidän tulee päästä kauppaan esteettä läpi vuoden.

Talvella asioinnin esteenä on usein liukkauden lisäksi penkkien tai tuolien puuttuminen kaupoista ulko-ovien läheisyydestä. Iäkkäämpi tai huonokuntoinen ihminen ei saa liukuesteitä kengistä pois tai takaisin jalkaan, mikäli ei pääse istumaan. Istuimia tarvitaan myös silloin, kun odotetaan kyytiä, kaveria tai muuten vain on tarve hengähtää.

Penkkien lisääminen kauppoihin on helppo ja halpa keino edistää iäkkäiden arkiliikuntaa ja itsenäistä asiointia. Varmuus siitä, että pääsee levähtämään kauppareissulla, rohkaisee liikkeelle. Säännöllinen kävely kauppaan tukee iäkkään liikkumiskyvyn säilymistä ja osallisuutta.

Isoissa kauppakeskuksissa penkkeihin voisi lisäksi tehdä merkinnän ”seniorien levähdyspysäkki”, jotta penkeistä ei muodostuisi markettien aulassa aikaansa viettävien kokoontumispaikkaa.

TIESITKÖ:

  • Liukastumiset ovat suuri ongelma maassamme
  • Joka talvi kolmasosa suomalaisista kaatuu, ja vuositasolla kustannukset vakuutuskorvauksineen nousevat noin 600 miljoonaan euroon
  • Liukastumisia torjutaan tehokkaasti hiekoituksen lisäksi kenkien liukuesteillä. Suurimmassa osassa liukuesteistä on nastoja, jotka muuttuvat vaarallisen liukkaiksi kauppojen kivilattioilla.
  • Iäkkään liikkumis- ja kävelykyky säilyy parhaiten arkiliikuntaa lisäämällä.

Vetoomus on toimitettu 9.2.2015 Kesko Oyj:n pääjohtaja Mikko Helanderille, Lidl Suomi Ky:n toimitusjohtaja Lauri Sipposelle, Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luodolle, SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilälle sekä Suomen Lähikauppa Oy:n toimitusjohtaja Ralf Holmlundille.

Vetoomuksen ovat allekirjoittaneet:

Toiminnanjohtaja Satu Helin Vanhustyön keskusliitto – Centralförbundet för de gamlas väl ry:stä, koulutuspäällikkö Antero Lammi, Liikenneturvasta, viestintäjohtaja Sinikka Rantala Invalidiliitosta, johtaja Päivi Topo Ikäinstituutista sekä vs. toiminnanjohtaja Satu Lehtinen Helsingin liikenneturvallisuusyhdistyksestä.

Pe 11.10 AP tavoitat meidät puhelimitse / sähköpostilla

Pe 11.10 suljemme klo 15